Hakukoneoptimointi (SEO) – ilmaista liikennettä sivustolle

Olemme vuosien aikana törmänneet monenlaiseen sisällöntuottajien epävarmuuteen ja hämmennykseen. Monia vaivaa huoli menetetyistä mahdollisuuksista, mutta myös epäoikeudenmukaisuuden tunne ja kilpailuahdistus. Tyypillisiä kommentteja ovat:

  • ”Käytän runsaasti aikaa sisällöntuotantoon, mutta en saa toivottua näkyvyyttä.”
  • ”Kun teen Google-hakuja, meidän sisältömme eivät näy juuri missään. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että muiden tekemät huonot sisällöt kiilaavat meidän laatusisältöjemme ohi.”
  • ”Meillä ei ole koskaan oikeastaan mietitty, millä hakusanoilla ja aihekokonaisuuksilla meidän tulisi näkyä Googlessa. SEO-tekemistämme voisi kuvailla satunnaiseksi ja epämääräiseksi. Ne, jotka täällä jotain osaavat, puuhaavat sitä omilla tahoillaan.”

Hakukonenäkyvyyden parantaminen lähtee liikkeelle hyvin toteutetulla hakusanatutkimuksella. Tutkimus tekee näkyväksi sen, millä termeillä kävijät tai asiakkaat etsivät tietoa verkossa. Tämä tieto auttaa sinua parantamaan sisältöjä ja nostamaan niiden asemaa hakutuloksissa. Hakusanatutkimus ja sen suositukset toimivat myös pitkän aikavälin tiekarttana, kun työstät sisältöjä tulevien kuukausien ja vuosien aikana. Tällainen strateginen työ voi parhaimmillaan tuottaa hyvinkin merkittävää ilmaista liikennettä sivustolle.

Nykyaikainen hakusanatutkimus ei keskity enää pelkkiin yksittäisiin hakusanoihin. Google ja muut hakukoneet ymmärtävät jo erittäin hyvin aihekokonaisuuksia ja sisältöjen välisiä yhteyksiä. Hakusanatutkimuksessa asiasanat yhdistetään teemoiksi ja laajemmiksi aihekokonaisuuksiksi. Tämä lähestymistapa osuu yksiin sekä hakuja tekevien tavallisten ihmisten logiikan että ”entiteettejä” rakentavien hakupalveluiden ja AI-bottien toimintamallien kanssa.

Tekoälyn aikakaudella hakukoneet ja AI-hakubotit etsivät sivustoja, jotka tarjoavat kattavaa tietoa tietyistä aiheista. Sivustosi rakenteen tulisi heijastaa luonnollisia, Wikipediasta ja Wikidatasta tuttuja hierarkioita. Hakusanatutkimus auttaa sinua rakentamaan sivustollesi universaalin temaattisen rakenteen, joka auttaa sekä hakukoneita että tekoälyä ymmärtämään sisältöjesi ja teemojesi aseman internetissä sekä asiantuntemuksesi laajuuden. Kun jatkossa teet temaattista sisällöntuotantoa suoraan oikeanlaiseen rakenteeseen, pystyt nostamaan sivustosi ja organisaatiosi asiantuntija-asemaa verkossa.

Diippimedian hakusanatutkimus on suunnattu erityisesti sisällöntuottajille ja pienemmille yrityksille. Tutkimus tarjoaa syvempää ymmärrystä asiakkaiden hakukäyttäytymisestä sekä auttaa tunnistamaan ne hakusanat ja aihekokonaisuudet, joilla sivustosi voi realistisesti menestyä hakukoneissa. Tutkimuksessa huomioidaan hakusanojen kilpailutilanne ja valitaan hakusanat, jotka tuovat laadukasta kävijäliikennettä sivustolle.

Hakusanatutkimus ja sen suositukset rakentuvat laajemmaksi SEO-strategiaksi, joka huomioi sivuston rakenteen, sisällön ja tekniset ominaisuudet. Tutkimus ei tarjoa vain listaa hakusanoista, vaan kokonaisvaltaisen suunnitelman niiden hyödyntämiseksi sisällöntuotannossa ja verkkonäkyvyyden kehittämisessä.

Hakusanatutkimuksen loppuraportissa esitetään muun muassa:

  • Kaikki sivuston kannalta oleelliset hakusanat ryhmiteltyinä loogisiin teemakokonaisuuksiin
  • Kuukausittaiset hakumäärät ja kilpailutilanne
  • Suositukset sivusto- tai aiherakenteesta, joka tukee semanttisia yhteyksiä eri aiheiden välillä
  • Vinkit siitä, miten vastata tekoälyn aikakaudella yleistyviin hakuihin
  • Analyysi sisältökilpailijoiden hakukoneasemasta ja vahvoista teemoista

Hintaan kuuluu alkupalaveri tavoitteiden määrittelemiseksi, kattava hakusanatutkimus, selkeä raportti tuloksista sekä konsultaatio hakusanojen käytöstä verkkosivuilla ja sisällöntuotannossa. Lisäksi saat opastusta nykyaikaisen SEO:n periaatteisiin ja yksittäisten sivujen optimointiin.

Hakusanastrategian jatkokehitystä ja seurantaa voit tilata edullisesti tarpeen mukaan.

Ota yhteyttä niin kerron hinnat ja näytän demon hakusanaraportista.